tiistai 26. elokuuta 2014

Pennut syntyneet 25.8-14!!!

Pennin (Käpäläkoplan a Pretty Penny) ja Night (carmylie Arctic Nights) jälkeläiset ovat saapuneet ihastuttamaan ihmisä <3 !!!

Matka massusta tähän maailmaan ei ollut tälläkertaa helppo. Pennut olivat hyvän kokoisia ja Supistukset kestivät melko kauan ennenkuin yksikään napero näki valon...ilta ehti tulla ja yö...kolmosista ensimmäinen syntyi 19.35 viimeinen merle poika synty hiukan yli klo 21...Sen jälkeen oli taukoa, Penni hoiti pentuja ja kuvittelin tässä vaiheessa kaiken olevan hyvin...kunnes se rupesi jälleen työntelemään, neljättä. Hämmästykseni oli melkoinen kun ultrassa näkyi vain kaksi ;) nooh sehän olikin tiedossa ettei se ihan tarkka härveli ole...
Se työnteli ja työnteli, odottelin ja mietin mitä teen, soittelin kaikki eläinlääkärit jotka päivystävät yöllä läpi. Ennusteet tässä vaiheessa olivat karua kuultavaa. Jos siellä on pentu sisällä niin se ei ole enää elossa....tiesin että massussa oli pentu joka ei päässyt ulos...Jotenkin koko ajan tiesin että pentu oli jo kuollut. Pennillä oli jonkin verran limaista vuotoa koko viimeisen kolmanneksen...Vaisto sanoi ettei tällä kertaa kaikki menisikään nappiin :(
Pentu saatiin aamuyöllä leikkauksella ulos ja se oli edelleen kalvoissa tiukasti, kohtu oli alkanut jo supistumaan ja kolminkertaiseksi pöhöttynyt pentu oli siis mahdoton tehtävä pienelle rouvalle ...

Luojan kiitos kolme pentua olivat matkalla ensimmäisenä, jos kuollut pentu olisi ollut käytävässä ekana. Se olisi saattanut tukkia muidenkin tien ulos. Onneksi näin ei käynyt ja pentulaatikossa tuhisee kolmen kopla jälleen.

Mutta tässä me nyt sitten ollaan. karhukoplan komikko...rääkyvänä vaaditaan lisää maitoa baariin.

Ensimmäisenä esittäytyy musta-valkoinen prinsessa 175g syntyi 19.35 pieni ja pippurinen olen minä...pärjään kyllä poikien pikkusiskona, tiedän sen !! Minulla on jokin tähdenlento niskassa valkoisena ja kolmet nilkkasukat ja yksi polvisukka <3



 Musta-valkoinen poika  syntyi 20.17 (arvio... ei löydä lappua kaiken traaman jälkeen) 209g Minulla on ohut kaulus joka katkeaa ylhäällä...etujaloissa polvisukat ja takana nilkkasukat.

Bi-merle poika syntyi n.21.05 ja painoa 227g olen pilkullinen kuin dalmeissön ja minulla on musta vyö karatessa /eikun kyljessä...kajallia molemmissa silmissä, äitee puhui kyllä jotain silmälaseista...

Väsynyt mutta onnellinen mami, kera lapsosten

                                              merle-poika punanenä :)

                                             Miten voikaan jonkun nenä noin punottaa...ja pikkuiset korvat  <3


Kaikki samassa kuvassa mv-pojan massu näkyy ja tytön tylleröisen niska merkki...

                                  Tässä läheisyyttä...

       mv poika ei kerkeä oikein kuvattavaksi, baarissa on maitoa tarjolla :)

                                       bi-merle poika



                                        mv-pojalla on hiukan valkoista naamassa, kun tytöllä kokonaan musta naama...

                                         Tässä pentueessa yksikään ei suostunut yhteistyöhön kuvauksen aikana :)
                                     vasemmalla: mv-tyttö, merle-poika keskellä ja mv-poika oikealla



2 kommenttia:

  1. Onnea komeasta kolmikosta ��

    VastaaPoista
  2. Vesi silmässä saa jostain syystä lukea -ihanaa kun tarinalla oli onnellinen loppu vaikka yhden vauvan menetittekin. * Halaus*

    VastaaPoista